Sauli Tiilikaisen muistamista pelin lomassa surrut kotijoukkue SC Kufu-98 otti kauden päätöspelissään komean ja selkeän 5-2 voiton, joten varmasti Kufulaisia kymmenisen vuotta edustanut kenttien taiturikin oli tyytyväinen pilven reunalla peliä seuratessaan. Katsomossa kuiskittiinkin Kufulaisten pelanneen peliä "Barcelonamaisesti" ja pelissä Sinisten pallonhallintaprosentti huikentelikin 75 % tietämissä.
Itse pelissä kentällä olikin siis oikeastaan yksi joukkue ja JIlves räpiköi vastustajansa mukana parhaan kykynsä mukaan. Numerot eivät jättäneet mitään sattuman varaan ja kentällä Kufulaisista onnistuivat tutusti kaikki. Puolustuksen ja keskikentän yhteistyö oli tiivistä sekä uhrautuvaa ja hyökkäyksissä oli juonikkuutta Ali Koljosen hyvän pelivireen sekä juoksuvoimaa Riku Venäläisen ja Petri Luhion toimesta. Lisäksi, kun vaihdosta kentälle pääsi kesällä fanien suosioon noussut Peter Shodeinde, niin hänen liukkautensa ja maalivainunsa olivat yksinkertaisesti vastustajalle liikaa.
Ensimmäinen maali syntyi, kun Venäläinen sekä Aaro Teittinen puhkoivat oikeaa laitaa ja syöttö löysi maalin eteen kiirehtineen Heikki Hartikaisen, jonka upea sijoitus löysi takakulmaan, 1-0 kotijoukkueelle. Toinen maali roikkui ilmassa, mutta niin Koljosen, Luhion kuin Venäläisen yrityksen JIlves maalin edessä eivät löytäneet tietään verkon perukoille. Sen sijaan puolustuksessa Siniset malttoivat pitää palloa, kierrättää sekä rakentaa peliä huolella alakerrasta lähtien.
Kufulaisten valmentaja olikin tyytyväinen mies; "Mahtava päätös kaudelle. Jätkät nostivat kolmen viimeisen pelin jäljiltä profiiliaan 100 % jokainen. Tänään jokainen halusi pelata Salen muistolle ja varmasti Hänkin oli tyytyväinen näkemäänsä. Kiitos kaudesta jätkille, jokaiselle, vaikka välillä olikin raskasta. Saatiin myös hieno tapahtuma järjestettyä täällä maakunnassa."
JIlveksen tasoitus syntyi aivan ensimmäisen jakson lopussa, kun joukkueensa parhaana palkittu Hatem El Sayedin komean saksipotkun Kufu-veskari Juho Kauppinen vielä pelasti, mutta jatkopallossa Kufu-puolustuksen hieman nukahdettua pääsi Kyösti Rajala siirtämään pallon tyhjään Kufu-pömpeliin ja tilanteen 1-1 lukemiin.
Toiselle jaksolle tuli kuitenkin "härnätty karhu", kun Kufulaiset ottivat pelin ohjakset jälleen tutusti itselleen. Pari minuuttia tauosta ja Petri Luhion kuti löysi tiensä etukulmasta JIlves maaliin. Tilanne kehkeytyi jälleen Kufulaisten oikealta laidalta. Ja kymppiminuutti lisää, jolloin kapteeni-Venäläinen näytti esimerkkiä tinttaamalla pallon komeasti ja varmasti etu-yläkulmaan, 3-1 59 min pelin jälkeen.
Pelin ratkaisu oli ilmassa, kun pari minuuttia aiemmin kentälle päästetty Kolmosen nopein mies Peter Shodeinde viimeisteli läpiajonsa päätteeksi taululle 4-1. El Sayedin kavennus tuli heti seuraavasta hyökkäyksestä 4-2:een, mutta Shodeinden päivän toinen ei jättänyt mitään pelissä epäselväksi.
Kufulaisilla oli myös toisella jaksolla hienoja palloralleja ja loistavia maalipaikkoja numeroiden paranteluun, mutta maalit jäivät tällä erää viiteen tehtyyn maaliin. Näin ollen Kufulaisten tulokseksi kauden 2011 Kolmosessa tuli toinen sija.
Parempaankin joukkueella oli saumoja, sillä Siniset saivat aiheutettua sarjan voittaneelle JPS:lle joukkueen ainoat pistemenetykset voitoillaan. Sinisten ensi kauden joukkue pyritäänkin kasaamaan piakkoin syksyllä ja saamaan lisää laatua pelaajistoon. Nykyisistä pelimiehistä usea on toki jatkamassa, joten runko pysyy pitkälti samana. Paria täsmävahvistusta odotellaan.
*** Janne Pasanen
** Riku Venäläinen
* Juho Kauppinen
SC Kufu-98; Juho Kauppinen, Aaro Teittinen, Miikka Pasanen, Janne Pasanen, Erki Pelgonen, Joona Kemppainen, Petri Luhio, Ossi Savolainen(79 min Tatu Kiiliäinen), Heikki Hartikainen(66 min Peter Shodeinde),
Ali Koljonen, Riku Venäläinen
Vaihtoon; -
Jämsänkosken Ilves; Jani Järvi, Kyösti Rajala, Olli Riikonen, Hatem El Sayed, Samuel Samaila(Mikko Niemelä), Taisto Rusanen, Olli Raiskio, Jarmo Mäkelä(v), Tero Talvinen(Petri Koskinen),
Perttu Riipinen(Atte Puronaho), Marko Nieminen
Vaihtoon; Matti Koskela
Kufulaisten kauden viimeinen peli oli hienoa PR-työtä maakuntaan, kun joukkue vei kotipelinsä Tervon urheilukentälle. Siniset ovat pitäneet kunnassa jalkapallokoulua koululaisille kolmena vuotena, joten näin seura halusi antaa myöskin jotain takaisin. Kenttä oli huikean hyvässä kunnossa ja muutenkin puitteet peliin loistavat. Tarkoitus on viedä myös ensi kesänä joukkueen joku peli Tervoon.
SC Kufu-98 - Jämsänkosken Ilves 5-2, (1-1)
35 min 1-0 Heikki Hartikainen
44 min 1-1 Kyösti Rajala
49 min 2-1 Petri Luhio
59 min 3-1 Riku Venäläinen
69 min 4-1 Peter Shodeinde
70 min 4-2 Hatem El Sayed
78 min 5-2 Shodeinde