Kufujuna raiteilleen
Kotipelien makuun vihdoin ja viimein päässyt SC Kufu-98 otti komean ja selkeän 8-0 voiton Keuruun Pallosta. Lukemat eivät jättäneet mitään sattuman varaan, siksikin selkeä kotivoitto oli. Jo avausjaksolla isännät näyttivät kaapin paikan pelissä ja vyöryttivät laitojen sekä keskustan kautta hyökkäyksiä KeuPa-maalia kohden.
Ottelun ensimmäinen maali näki päivänvalon 8 minuutilla, kun Ali Koljonen heilautti lapikastaan upeasti täräyttämällä vastapalloon rangaistusalueen rajalta pallon verkkoon, 1-0. KeuPa-maalilla Matias Lemmetty pystyi ainoastaan ihailemaan Koljosen upeaa laukausta. Vajaan puolen tunnin kohdalla oli sitten Aappo Lyytikäisen vuoro heiluttaa KeuPa-maalin verkkoa 2-0 osumallaan. Reilun puolen tunnin jälkeen ottelu olikin sitten jo ratkaistu Aki Malisen viimeisteltyä läpiajosta 3-0 maalin. Myös KeuPa pääsi kertaalleen hätyyttelemään Kufu-maalia, mutta Juho Kauppinen Valkoisten maalilla oli myös oivalla pelipäällä pitäen pelissä nollan.
Toiselle jaksolle Kufulaiset pyörittivät vaihtorulettia, mutta peliote säilyi läpi ottelun hienosti kotijoukkueen hallussa. Valmennuskaksikko Laine--Tiilikainen oli syystäkin tyytyväinen matsin jälkeen; "Pidettiin koko pelin ajan ote itsellämme ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella peli näytti hieman sille, mihin olemme pyrkineetkin. Hienosti taisteltiin ja pelattiin koko 90-minuuttinen, eikä pakka seonnut missään vaiheessa. Tässä olikin hyvä treeniviikko alla, joka näkyi myös pelaamisen tasossa. Samalla tavalla kun jatketaan, niin hyvälle näyttää."
Toisen puolikkaan kaksi ensimmäistä maalia sivalsi hyvässä vireessä oleva Aappo Lyytikäinen, joka tekaisi pelissä hattutempun. Lyytikäisen jalka olikin erityisen keveällä nosteella ja pari lisämaaliakin oli lähellä. Supervaihtomiehinä kunnostautuivat Sami Leskinen kahdella maalilla ja Toni Kouvalainen syöttämällä niitä kolme.
Muutenkin kentän laidalle heijastui Kufulaisten halu auttaa pelikaveria ja pelata joukkueena. Puolustuksen ja keskikentän välit eivät kasvaneet liian suuriksi.
*** Aappo Lyytikäinen
** Joona Kemppainen
* Petri Hätinen
SC Kufu-98; Juho Kauppinen, Aaro Teittinen, Petri Hätinen, Miikka Pasanen, Janne Pasanen(46 min Ossi Voutilainen(v)), Riku Venäläinen(67 min Ville Kraft),
Ali Koljonen(46 min Jussi Kolehmainen), Joona Kemppainen(67 min Matti Heiskanen), Aappo Lyytikäinen, Aki Malinen(75 min Sami Leskinen),
Jarno Korva(75 min Toni Kouvalainen)
Vaihtoon; Tatu Kiiliäinen
KeuPa; Matias Lemmetty(69 min Jussi Kantalainen), Marko Haarahiltunen(33 min Juha Leppänen), Pasi Ikonen, Marko Toivola, Harri Ilmarinen, Jussi Rusila,
Marko Vuorenmaa, Jose Nissinen, Mikko Hämäläinen(46 min Joona Kekkonen), Markus Stellberg, Sauli Koivunen
Vaihtoon; Anssi Heinämäki
SC Kufu-98 - KeuPa 8-0, (3-0)
8 min 1-0 Ali Koljonen
23 min 2-0 Aappo Lyytikäinen
36 min 3-0 Aki Malinen
50 min 4-0 Lyytikäinen
60 min 5-0 Lyytikäinen
77 min 6-0 Sami Leskinen
87 min 7-0 Leskinen
90 min 8-0 Ville Kraft
Valkoiset jatkavat pelejään tulevana perjantaina. Kotipelit jatkuvat tutusti Rauhalahdessa ja klo 20.00. Vastaan tällöin asettuu toinen sarjanousija Lehmon Pallo.