Kufu jatkaa neljännelle kierrokselle
Valkoiset selvittivät lopulta helpostikin itsensä Suomen Cupin 4.kierrokselle. Paikallispelissä kaatui suurinumeroisesti kotijoukkueena toiminut MPR 2-11 lukemin. Lukemissa ei ollut ilmaa lainkaan, vaan lukemat olisivat voineet olla suuremmatkin ilman MPR:n Janne Hietasen hienoja torjuntoja. Tosin MPR:nkin pelihuumori hävisi melkoisen pian Kufulaisten kyydistä tiputtua ottelun puolen tunnin kohdalla, jolloin tilanne taululla oli jo 0-4.
Aivan ottelun alussa niin Kufulaisten Aki Malisella, kuin MPR:n Joel Hämäläisellä oli tyhjät maalit edessään viimeistellä ottelun avausmaali tilanteissa kuitenkaan onnistumatta.
Lopulta avausmaali näki päivänvalon 16 min kohdalla, kun Toni Kouvalainen tarjoili palloa tyhjään maaliin Aappo Lyytikäiselle, eikä Lyytikäinen tilanteessa epäonnistunut vaan sijoitti pallon siististi alakulmaan, 0-1.
Hetkeä myöhemmin Valkoisten kulmasta Aki Malinen pääsi siirtämään pallon tyhjiin Miikka Pasasen puskun jälkitilanteesta.
Eikä aikaakaan, kun Lyytikäinen tekaisi illan toisensa paukuttamalla palloa voimalla takakulmaan jättäen MPR-veskari Hietasen voimattomaksi tilanteessa.
Puoli tuntia oli pelattu Aki Malisen tehdessä illan toisensa Lyytikäisen kovan laukauksen paluupallosta, 0-4.
Jakson lopulla Ali Koljonen pääsi myös pistämään pallon MPR-maalin verkon perukoille puskemalla maalin edustalla pyörineen pallon maaliin, 0-5. Jakson viimeisellä minuutilla MPR-maalitykki Joel Hämäläinen kavensi rankkarista 1-5 lukemat.
Kufulaisten peli meni ajoittain pahastikin vastustajan kävelyyn, mutta jakson loppua kohden pelitempo vierailijoilla hieman koveni, joten MPR-pelurit tippuivat kyydistä. Myös lukuisat harhasyötöt molemmilta joukkueilta haittasivat pelitempon ylläpitämistä.
Toisen jakson alkuun Valkoinen hyökyaalto murskasi lopulta sarjatasoa alempana pelaavan MPR:n. Miikka Pasanen Lyytikäisen kulmasta 1-6, Toni Kouvalainen jälleen kulman jäkitilanteesta 1-7 ja Riku Venäläinen Ali Koljosen vapauttavan läpisyötön päätteeksi 1-8 pelikellon näyttäessä 58 min!
Tämän jälkeen pelitempo laski jälleen avausjakson tasolle ja MPR:kin sai luotua muutamia hyökkäyksiä kohden Kufu-maalia. Kavennus syntyikin näppärän kuvion päätteeksi, kun Joel Hämäläinen vapautti Hannu Leinosen vapaaseen maalipaikkaan, eikä Leinonen tilanteessa erehtynyt, 2-8.
Peli olikin Kufu-maalia vartioineelle Petri Kuikalle äärimmäisen hankala, kun maalilaukauksia ei MPR saanut ja pari vaarallista paikkaa, mistä maalit tulivat, eivät jättäneet Kuikalle mahdollisuuksia torjua niitä.
Valkoiset sitten repäisivät loppuun kuitenkin muutaman maalin, Lyytikäisen viimeistellessä hattutempun 85 minuutilla Jarno Korvan hienon keskityksen jälkeen, Korvan viimeistellessä itse 89 minuutilla Aaro Teittisen tarjoilusta ja illan kruununa oli lopulta Riku Venäläisen siirto tyhjään MPR-maaliin Lyytikäisen keskityksestä. Tilanteessa Korva päästi pallon ohitseen, jolloin MPR:n Hietanen ja puolustaja olivat täysin kuutamolla tilanteessa.
Loppulukemat 2-11 eivät kyllä jättäneet mitään epäselvyyksiä pelistä tai kumpi jatkopaikan ansaitsi. Valkoisten liike ja pelitempo oli montaa luokkaa MPR:ää kovempaa. Seuraavalla kierroksella Valkoiset saavatkin sitten vastaansa saman lohkon joukkueen, JPS:n Jyväskylästä. Tähän saakka Valkoisten vastustajat ovat olleet paria luokkaa heikompaa tasoa ja kolmen Cupin ottelun jälkeinen maalisuhde 25-3 kertookin kaiken oleellisen.
Kufulaisten valmentajat Sami Laine & Sauli Tiilikainen olivatkin tyytyväisiä matsin jälkeen; "Tyytyväisiä täytyy olla, eikä tukehduttu pakkopullaan. Jätkätkin varmasti ymmärtävät, että tämä oli tämän vuoden viimeinen näin helppo peli. Kunnia kuitenkin vastustajalle, että yrittivät pelata loppuun saakka ja peli pysyi siistinä futiksena."
Valkoisista erottuivat luonnollisesti tällaisessa pelissä hyökkäyspään pelaajat, joista varsinkin Aappo Lyytikäinen onnistui kovilla tehoilla kolmella maalillaan ja yhtä monella syötöllään. Kukaan ei kuitenkaan pelissä pettänyt vaan jokainen hoiti oman ruutunsa miehekkäästi.
MPR; Janne Hietanen, Mikko Oravainen(55 min Seppo Könönen), Jouni Määttä, Sam Korhonen, Mikko Raatikainen, Antti Kortelainen, Hannu Leinonen(86 min Markus Kanniainen),
Miika Kiukas, Eino Ahtola, (85 min Teemu Tikkanen), Jukka-Pekka Martikainen, Joel Hämäläinen
Vaihtoon; Jarmo Laitinen, Aku Oksala
SC Kufu-98; Petri Kuikka, Sami Leskinen, Janne Pasanen, Miikka Pasanen, Petri Hätinen, Ali Koljonen(v), Aaro Teittinen, Joona Kemppainen(46 min Matti Heiskanen),
Aappo Lyytikäinen, Toni Kouvalainen(68 min Jarno Korva), Aki Malinen(46 min Riku Venäläinen)
Vaihtoon; Ossi Voutilainen, Jonne Toivonen, Juho Kauppinen, Matti Losoi
MPR - SC Kufu-98 2-11 (1-5)
16 min 0-1 Aappo Lyytikäinen (Toni Kouvalainen)
20 min 0-2 Aki Malinen (Miikka Pasanen)
26 min 0-3 Lyytikäinen
30 min 0-4 Malinen
42 min 0-5 Ali Koljonen
45 min 1-5 Joel Hämäläinen rp.
53 min 1-6 Miikka Pasanen (Lyytikäinen)
55 min 1-7 Kouvalainen
58 min 1-8 Riku Venäläinen (Koljonen)
72 min 2-8 Hannu Leinonen (Hämäläinen)
85 min 2-9 Lyytikäinen (Jarno Korva)
89 min 2-10 Korva (Aaro Teittinen)
90 min 2-11 Venäläinen (Lyytikäinen)