Kufu kolmannelle kierrokselle
Kuopiolainen SC Kufu-98 selvisi helposti jatkoon Iisalmen hallissa pelatussa Suomen Cupin 2.kierroksen ottelusta LaPa-95:sta vastaan.
Loppunumerot taululla olivat selvät 1-5 ja pieni Iisalmen halli vielä tasoitti joukkueiden välistä tasoeroa. LaPa periaatteessa puolusti kahdeksan pelaajan voimin ja pyrki pitkillä palloilla tavoittelemaan kahta kärkimiestään.
Kufulaiset pitivät pääasiassa pallon hallinnan itsellään prosenttien mennessä periaatteessa 80-20 Kufulaisten piikkiin. Maalipaikkoja Kufulaisilla riitti, mutta viimeistely ontui paikoissa.
Avausmaali tuli puolen tunnin paikkeilla, kun Ali Koljonen pääsi tekaisemaan avausmaalin Toni Kouvalaisen tarjoilusta, 0-1.
Toiselle jaksolle Siniset nostivat tempoa ja LaPa hyytyi täysin kyydistä.
0-2 tekaisi Riku Venäläinen jälleen Kouvalaisen syötöstä. Sitten tuli Kufulaisista kentälle supervaihtomies Ossi Voutilainen. Hän kerkesi olla 20 min kentällä ja syöttää kolme Kufulaisten maalia!!! 0-3 tekijänäoli Jarno Korva. Hän pääsi sijoittamaan tyhjiin, kun Ossi "Roberto Carlos"-maisesti tykitti kaukaa kudin, jonka LaPa:n veskari sylki eteensä. Kärppänä paikalla oli siis Korva. 1-3 kävi välissä tekaisemassa LaPa:n kokenut kettu, Juha Roth, joka "tsippasi" pallon Kufu-maalia vartioineen Petri Kuikan ylitse.
Peli oli kuitenkin Kufun ja ottelun lopussa Matti Heiskanen sekä Koljonen toistamiseen kaunistelivat numeroita 1-5:een.
Pieni halli todellakin suosi kotijoukkuetta, joka kuitenkin taisteli urhoollisesti isompaansa vastaan. Kufulaiset saivat kierrättää huolettaa vaihtorulettiaan ilman suurempia huolia. Suuremmalla kentällä peli olisi päättynyt vieläkin suuremmin numeroin.
Kufulaiset jatkavat Cupissa 3.kierrokselle, jonka arvonta suoritetaan 19.3. Tällöin selviää seuraava vastus.
Valkoisten seuraava peli on su 14.3 SiPS A:ta vastaan ja jo kovempi testi saapuu Magnumille to 18.3, jolloin vastaan asettuu Ykköseen valmistautuva JIPPO Joensuusta.
SC Kufu-98; Petri Kuikka, Miikka Pasanen(50 min Jonne Toivonen), Janne Pasanen, Sami Leskinen, Petri Hätinen, Aaro Teittinen(60 min Jussi Kolehmainen), Aappo Lyytikäinen(65 min Ossi Voutilainen), Ali Koljonen, Joona Kemppainen(50 min Matti Heiskanen), Riku Venäläinen, Toni Kouvalainen(60 min Jarno Korva)
LaPa-95 - SC Kufu-98 1-5 (0-1)
35 min 0-1 Ali Koljonen
50 min 0-2 Riku Venäläinen
70 min 0-3 Jarno Korva
72 min 1-3 Juha Roth
75 min 1-4 Matti Heiskanen
80 min 1-5 Koljonen