logo
Jämsänkosken Ilves - SC Kufu-98 6.9.2009(Jämsänkoski)

Aki Malisen ilotulitus ratkaisi pelin

Valkoisten kärkimies Aki Malinen nousi illan tehomieheksi viimeistelemällä peräti neljästi kotijoukkue JIlveksen verkkoon sunnuntai-illan ottelussa. Vierailijoilla oli paikkoja, hyviä sellaisia, jopa tuplata maalisaldonsa, mutta tällä erää Malinen oli ainut Valkoisten pelaajista, joka maalinteossa onnistui. Tiukoista loppulukemista huolimatta, Valkoisten voitto ei ollut missään vaiheessa oikeastaan edes uhattuna, niin rutinoidusti joukkue haki pisteensä Jämsänkoskelta.

Lähtökohdat peliin olivat hieman kaksijakoiset, kun viime perjantaina kärsitty kirvelevä tappio Riverballille oikeastaan ratkaisi, että Valkoiset eivät pääse kiusaamaan joensuulaisten nousuhaaveita tänä vuonna. Nyt tavoitteena on klaarata loppukausi kunnialla läpi ja pyrkiä tavoittelemaan tarjolla olevaa kakkos sijoitusta sarjassa.

Avausjakso kulki puolin ja toisin molemmissa kenttäpäädyissä. Avausmaali näki päivänvalon jo 5 min. kohdalla, kun Malinen iski illan ensimmäisensä ja vieraat 0-1 johtoon. Samoissa lukemissa mentiinkin sitten tauolle.

Toiselle jaksolle sitten saatiinkin enemmän säpinää peliin, kun ensin kotijoukkueen liukas kärkimies Saigon Jabang iski pelin tasoihin. Tässä kohtaa JIlveksellä oli ottelussa pieni etsikko aikakin, sillä joukkueelle tuli pari läheltä-piti -tilannetta. Kuitenkin Valkoisten maalilla jälleen kerran oivan pelin pelannut Juho Kauppinen näytti oman osaamisensa ollen pallon edellä maalintekoyrityksissä.

Vajaan tunnin kohdalla alkoi sitten Aki Malinen - ilotulitus; 57 min 1-2, 59 min 1-3 ja kruununa illalle 65 min 1-4 ja peli oli taputeltu. Maalit Malinen iski parhaalta maalintekosektorilta, rankkaripisteen ja maalin välistä. Upeita tilanteita Maliselle loi myös oivalla pelihuumorilla höystetty "Juuan härkä", Jarkko Porokka. Porokka hassutteli JIlveksen puolustajia mielinmäärin umpisolmuun laidallaan ja nähtäväksi jäi, osasivatko pojat pelin jälkeen kotiin.

JIlves pääsi vielä kaventamaan peliä ja Olli Riikosen laukaus 20 metristä oli varsin upea pallon kaartaessa vasempaan yläkulmaan. Kauppinen Kufu-maalissa oli vailla mahdollisuuksia, kuten myös Jilveksen kahdessa muussakin maalissa. Viimeinen JIlveksen maali tulikin sitten yliajalla ja ottelu päättyikin heti kavennuksen jälkeen.

JIlveksestä esille voisi nostaa kolmikon; Jabang, Riikonen, Tero Valtonen. Muu joukkue hieman hävisi harmaaseen massaan. Varsinkin Jabang kärjessä oli liukas ja Valkoisten puolustaja Miikka Pasasellakin piti kiirettä hänen kanssaan.

Valkoiset olivat matkassa pienellä ryhmällä lukemattomien poissaolojen vuoksi. Sairastelut, opiskelut, työesteet ja loukkaantumiset olivat verottaneet kovasti joukkuetta, mutta jalkeilla oli silti päivän paras ryhmä ja mukana olleet kantoivat oivasti vastuunsa pelissä. Kukaan ei pettänyt ja valmentaja Sami Lainekin oli tyytyväinen pelin jälkeen; "Rankka viikonloppu takana ja peli siihen vielä päälle. Hyvällä jalalla oltiin tänään liikkeellä ja pelattiin fiksusti tilanteet. Kaikki hoitivat oman duuninsa kiitettävällä tasolla ja siitä pientä palkkiota pelin jälkeen. Kolme matsia jäljellä ja sitten päästään lomailemaan. Kiitti jätkät!"

*** Aki Malinen
** Matti Heiskanen
* Jarkko Porokka

Jämsänkosken Ilves; Jukka Lommi, Atte Puronaho, Olli Riikonen, Tero Valtonen, Marko Nieminen(80 min Mikko Niemelä), Hatem El Sayed, Markku Nieminen(80 min Jari Puronaho), Jari Valkonen(63 min Lauri Västinen), Saigon Jabang(v), Petri Koskinen, Jari Hautamäki(70 min Lassi Karjalainen). Vaihtoon; Kyösti Rajala, Jani Järvi

SC Kufu-98; Juho Kauppinen, Sami Laine, Riku Venäläinen, Miikka Pasanen, Aaro Teittinen, Matti Losoi, Aki Malinen, Joona Kemppainen(v), Jarkko Porokka, Matti Heiskanen, Jarno Korva

Jämsänkosken Ilves - SC Kufu-98 3-4, (0-1)
5 min 0-1 Aki Malinen
49 min 1-1 Saigon Jabang
57 min 1-2 Malinen
59 min 1-3 Malinen
65 min 1-4 Malinen
67 min 2-4 Olli Riikonen
90+1 min 3-4 Hatem El Sayed

Valkoisten seuraava peli on perjantaina 11.9 klo 20 Magnum Areenan iltavaloissa. Vastaan tällöin asettuu BET Jyväskylästä.

Seuraava ottelu
SC Kufu-98
vs.
ToU