Valkoiset tasapeliin Keitelejazzia vastaan
Kolmosen kärkikamppailu päättyi loppujen lopuksi 3-3 pistejakoon hyväkuntoisella Rauhalahden nurmella. Samoihin lukemiin päättyi myös kevätkierroksen peli Äänekoskella, joten joukkueet eivät saaneet ratkaistua paremmuuttaan keskinäisissä peleissä.
Ottelu tarjosi jännitystä, draamaa, paljon hukattuja maalipaikkoja sekä tietenkin maaleja. 3-3 kuitenkin oli varmasti lopulta oikeudenmukainen tulos molemmille joukkueille, vaikkakin molempiin leireihin jäikin jossiteltavaa pelin kulusta.
Peli alkoi kotijoukkueen hallinnassa ja Valkoisten kapteeni Riku Venäläinen näytti esimerkkiä tekaisemalla 1-0 maalin pelin 19 minuutilla. Venäläinen kiersi vierailjoiden hyvin pelanneen maalivahti Arttu Ojalan ja pisti pallon tyhjään Jazz-maaliin.
Keitelejazz ei tilanteesta kuitenkaan hätkähtänyt, vaan tasoitti pelin viitisen minuuttia myöhemmin 1-1:een. Tommi Temonen pääsi laukaisemaan vapaasti Valkoisten puolustuksen keskeltä tasoituksen. Näin Jazz pääsi peliin mukaan ja otti hallinnan itselleen. Tai pikemminkin Jazz antoi kotijoukkueen kuskata palloa omaan kenttäpäätyynsä, mutta pallon riiston jälkeen lähti hyökkäämään ripeäsi luoden sitä kautta hyviä tilanteita kotijoukkueen päätyyn. Yksi näistä johti sitten 1-2 maaliin, kun hienon syöttökuvion päätteeksi liukas kärki Tomi Kuula pamautti takakulmaan vierailijat johtoon.
Valkoisten maaliin paluun tehnyt Juho Kauppinen oli molemmissa Jazzin maaleissa täysin voimaton. Kaiken kukkuraksi Jazz pääsi vielä johtomaalin jäljiltä kahden miehen läpiajoon Kauppista vastaan, mutta tilanne kuivui kokoon Jazz-pelaajan lauottua pallon ohitse Kufu-maalin. Tauolle 1-2 lukemissa.
Toiselle jaksolle Valkoiset ottivat jälleen isännän otteen pelistä. Sami Leskinen pääsi yrittämään kuukauden maalia puolivolley vedolla kulman jälkitilanteesta 25 metristä Jazz-maalista. Pallo kiersi kuitenkin puolisen metriä Jazz-maalin yläkulman ohitse. Ansaittu tasoitus syntyi kuitenkin, kun Jussi Kolehmainen tälläsi pallon etuyläkulmaan pelikellon näyttäessä 52 min. Tässä vaiheessa taas näytti sille, että kotijoukkue karkaa vierailijoiltaan. Kaiken kukkuraksi Valkoisten Aki Malinen vapautti Jarkko Porokan puolittaiseen läpiajoon, jolloin Jazzin Tommi Kautto oli pakotettu rikkomaan juuri ennen rangaistusalueen rajaa. Tilanteessa Kautolle toinen keltainen kortti ja Valkoisille vapaapotku rangaistusalueen rajalta.
Tilanteesta seuranneen Malisen vaparin Jazz-veskari Ojala selvitti ja jatkosta seuranneen kulmapotkuhässäkänkin Jazz-puolustus sai siivottua väljemmille vesille. Näin Jazz sai taas pelistä hieman otetta, vaikkakin joutui pelaamaan yli puoli tuntia vajaalla.
Näinpä sitten taas oli Jazzin vuoro onnistua hyökkäyspäässä. Korkea pallon kotijoukkueen maalille, jossa Jazz-hyökkäys ajoi häikäilemättömästi Kauppisen syliin. Tilanteessa Kauppinen nurin ja Sami Kihlman pääsi puskemaan tyhjiin 2-3 vieraille, alivoimalla. Jazz pääsi taas koittamaan ottelun ratkaisua johtomaalinsa jälkeen, mutta Viljo Väisäsen uhrautuva heittäytyminen maalitilanteessa pelasti Valkoiset.
Kotijoukkue kuitenkin heräsi viimeistään tämän tilanteen jäljiltä ja painoi viimeiset 20 minuuttia herkeämättä kohti Jazz-maalia. Jarkko Porokka pääsi jo tuulettelemaan maalia, tai ainakin rangaistuspotkua, kun hänen vetonsa pysähtyi maalilinjalla Jazz-puolustajan käteen. Tilanteen kuitenkin selvästi nähnyt avustava erotuomari ei nostanut lippua, joten tilanne kuivui kokoon.
Valkoiset saivat runnottua lopulta tasoituksen, kun Kolehmainen vapautti Malisen tasoittamaan ottelun komealla volley-ohjauksella 3-3:een.
Valkoiset saivat vielä luotua muutaman kulmatilanteen sekä laukauksen, mutta Jazz-maalilla Arttu Ojala pelasi hyvin tilanteet maalillaan. Itseasiassa Jazz sai vielä pelin loppuun kaksi maukasta maalipaikkaa erikoistilanteista, niissä kuitenkaan tällä kertaa onnistumatta. Näin joukkueet kevätkierroksen lailla 3-3 pistejakoon.
Kotijoukkueen pelistä sen verran, että avausjaksolla Valkoiset hävisivät lähes tulkoon jokaisen kaksinkamppailun, jonka kautta Jazzin vikkelät hyökkääjät saivat aiheutettua sekasortoa Kufulaisten alakerrassa. Toiselle jaksolle tilanne hieman tasoittui, mutta useimmiten Jazz-pelaaja kamppailun voiton vei. Muutenkin keskikentän ja puolustuspään yhteispeli on tökkinyt pahasti parissa viime pelissä, joten siinä riittää pähkäiltävää tuleviin peleihin Zulimaneja ja Riverballia vastaan.
Hyökkääjistä Porokka sekä Malinen ovat sellaisia järkäleitä, joita vastaan vastustajan on käytettävä epärehellisiä keinoja herrojen pysäyttämiseksi. Nytkin jäi viheltämättä muutamia selkeitä tilanteita, joista olisi voinut Jazz-pelaajaa rokottaa jopa keltaisella kortilla. Valkoisten maalilla Kauppinen oli vakuuttava. Hieman Jazzin kolmas maali jäi kaivelemaan, mutta vastaantulot ja pelin ohjaaminen olivat kiitettävällä tasolla.
Valmentaja Sami Laine kommentoi pelin jälkeen; "Kylläpä oli näytös. Yleisölle varmasti mukiinmenevä peli, mutta hieman huolestuttaa alakerran ja keskikentän yhteistyön puuttuminen, mitä se oli kevätkierroksen peleissä. Maaleja osattiin tehdä, se on hienoa. Tästäpä vaan jatkelemaan ensi viikolla paikallispeliin Zulimaneja vastaan. Jazz on hyvä joukkue, tulos oli varmastikin oikeutettu molemmille, vaikka molemmille jäi myös pelistä hampaankoloonkin."
Näin ollen SC Riverball jatkaa sarjakärjessä 34 pisteellä(13 peliä). Toisena seuraa SC Kufu-98 33 pist(14 peliä) ja kolmantena väijyy FC Keitelejazz 32 pist(15 peliä).
*** Jarkko Porokka
** Aki Malinen
* Jussi Kolehmainen
SC Kufu-98; Juho Kauppinen, Sami Laine(v), Janne Pasanen(72 min Jarno Korva), Jussi Kolehmainen, Riku Venäläinen, Sami Leskinen(v)(88 min Ossi Voutilainen),
Aaro Teittinen(85 min Matti Losoi), Jonne Toivonen(41 min Viljo Väisänen), Aki Malinen, Jarkko Porokka, Matti Heiskanen
Vaihtoon; Joel Tuovinen, Sauli Tiilikainen
FC Keitelejazz; Arttu Ojala, Tommi Kautto(v+v=ua 60 min), Mikko Viitanen, Iiro Leinonen(v), Miikka Järvenpää(v), Tommi Temonen, Sami Kihlman(88 min Harri Terho),
Jarmo Häkkinen, Tomi Kuula(60 min Joonas Blomberg), Ari Nieminen, Arttu Pihlainen
Vaihtoon; Slava Liukonen
SC Kufu-98 - FC Keitelejazz 3-3, (1-2)
19 min 1-0 Riku Venäläinen
23 min 1-1 Tommi Temonen
34 min 1-2 Tomi Kuula
52 min 2-2 Jussi Kolehmainen
69 min 2-3 Sami Kihlman
80 min 3-3 Aki Malinen
Kufulaisten pelit jatkuvat Kuopiossa ja Magnum Areenalla. Seuraava koitos käydään pe 21.8 klo 20.00 Magnum Areenalla, jolloin vastaan juoksee Zulimanit.