logo
SC Kufu-98 - Äänekosken Huima 1.7.2009(Rauhalahti)

Kufulaiset iloisella ilmeellä sarjakärkeen

Kuopiolainen SC Kufu-98 nousi iloisella peli-ilmeellä Kolmosen sarjakärkeen kukistettuaan vierailijaksi saapuneen Äänekosken Huiman selvin 5-0 lukemin. Lukemat eivät jättäneet epäselväksi ottelun voittajaa ja itseasiassa kotijoukkueella olisi ollut paremmalla viimeistelyllä mahdollisuus tekaista taululle kaksinumeroiset loppulukematkin.

Äänekosken Huimalla on tällä erää jalkeilla nuori, kokematonkin joukkue, ja nyt vielä muutamat tärkeät pelimiehet olivat estyneet pääsemästä otteluun ja se näkyi väistämättä Huiman peliotteessa. Valkoisilla oli alla pari kehnohkoa ottelua, tosin voittopelejä, mutta nyt Valkoiset saivat jälleen pelinsä rullaamaan totutun laisesti ja huumori loisti runsaslukuiseen yleisöön saakka.

Ottelun avausmaalia ei tarvinnut yleisön odotella kuin 5 min ja tällöin Valkoisten Riku Venäläinen rankaisi Huiman alakertaa päättämällä läpiajonsa tarkkaan takanurkkasijoitukseen, 1-0. Vajaata kymmentä minuuttia myöhemmin maalintekoon pääsi hyvin töitä laidallaan tehnyt Aappo Lyytikäinen. Aapon maaliin esityön tekaisi hyvän nousun alakerrasta tehnyt Miikka Pasanen. Pasanen hallitsi suvereenisti Valkoisten alakertaa ja hänestä onkin noussut "villien vuosien" myötä luotettava ja monikäyttöinen pelaaja.

Valkoisten maalinälkää ei oltu vielä tyydytetty, vaan ennen taukoa Venäläinen kruunasi itselleen hattutempun kuittamalla kaksi läpiajoaan maaleihin. Molemmilla kerroilla hän pääsi kiertämään Huiman maalivahdin Mika Wacklinin ja pistämään pallon tyhjään pömpeliin. Tauolle 4-0 lukemissa. Kaksi Venäläisen maaleista syötti myös oivan pelin pelannut Jarkko Porokka, jolla oli myös itselläänkin muutama herkullinen maalauspaikka, mutta maalit jäivät tällä erää tekemättä.

Toiselle jaksolle Valkoistenkin pelitempo hieman laski, tosin pallon hallinta säilyi melkoisen selvästi kotijoukkueella ja joukkue pystyi hyvin kontrolloimaan peliä. Huimalle ei ottelussa siunaantunut yhtään selkeää maalinteko paikkaa, harvat tilanteet Valkoisten maalilla torjunut Juho Kauppinen liimasi ilman suurempaa hätää. Näin ollen Kauppinen kuittasi tililleen kauden 5 nollapelinsä 6:sta pelistään. Lauantaina Valkoisten maalilla palloja torjuukin sitten vuorostaan Petri Kuikka.

Valkoiset saivat kierrättää pelaajamateriaaliaan koko listan edestä, eikä se ainakaan helpottanut Huiman urakkaa toisella jaksolla. Mm. kotijoukkueen Matti Losoilla oli pari miljoonan euron paikkaa tehdä maali, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tilanteet ehkä hieman yllättivät myös Losoin, sillä niin helposti aukesi ajoittain Huiman puolustuspakka. Pelin loppulukemat 5-0:aan niittasi päällään Valkoisten "Jallu Rantanen", Aki Malinen, Ville Kraftin nappitarjoilusta.

Valkoiset tarjosivat hienoa viihdettä runsaslukuiselle yleisölle ja varmasti myös jatkossakin yleisöä saapuu sankoin joukoin katsomaan Kufulaisten peliä, mikäli vain peli-ilme säilyy samanlaisena.

Valkoisten valmentaja Sauli Tiilikainen hykerteli ottelun jälkeen; "Upea voitto. Pari kehnompaa peli-esitystä oli alla ja nyt saatiin korjattua kurssi upeasti. Huimalla ei ollut tänään paras joukkueensa ja poissaolot varmasti näkyivät heidän pelissä, mutta hienoa oli se, että me pelattiin omalla tasollamme, eikä lähdetty vastustajan tasolle, niinkuin on pari viime peliä menneet. Vielä viimeinen koitos lauantaina ennen lomaa. Vastassa on kovasti satsannut JoPS, mutta uskon omaan peliimme. Kiitti jätkät suorituksesta!"

Valkoisten kaikki pelaajat voisi periaatteessa nostaa kolmen palkitun paikoille, mutta kentän laidalla ollut palkintoraati löysi kuitenkin kolme palkittua;

*** Riku Venäläinen
** Miikka Pasanen
* Aappo Lyytikäinen

SC Kufu-98; Juho Kauppinen, Janne Pasanen(79 min Ossi Voutilainen), Riku Venäläinen(46 min Jarno Korva), Ville Kraft, Miikka Pasanen, Sami Leskinen, Aappo Lyytikäinen(64 min Matti Losoi), Jonne Toivonen(63 min Veli-Matti Ruponen), Joona Kemppainen(63 min Viljo Väisänen), Jarkko Porokka(46 min Jussi Kolehmainen), Matti Heiskanen(46 min Aki Malinen)

Äänekosken Huima; Mika Wacklin, Santtu Laaksonen, Juha Kurvinen, Oula Paattakainen(79 min Tuomas Jakonen), Toni Koskinen, Petteri Parantainen, Joonas Hakkarainen, Joonas Heinonen(60 min Toni Myyryläinen), Mikko Saari, Olli-Pekka Rautiainen, Tommi Norontaus

SC Kufu-98 - Äänekosken Huima 5-0 (4-0)
5 min 1-0 Riku Venäläinen
13 min 2-0 Aappo Lyytikäinen
20 min 3-0 Venäläinen
45 min 4-0 Venäläinen
68 min 5-0 Aki Malinen

Valkoisten viimeinen peli ennen sarjataukoa on la 4.7 klo 15 Joensuussa Rantakylän kentällä. Tällöin vastaan asettuu JoPS.

Seuraava ottelu
Huima
vs.
SC Kufu-98
ti 28.7(Äänekoski)