logo
BET - SC Kufu-98 24.6.2009(Jyväskylä)

Valkoiset takerrellen voittoon

SC Kufu-98 palasi juhannuksen vietosta ja suuntasi vieraspeliin Vehkalammen pienelle sekä heikkokuntoiselle tekonurmelle. Valkoiset taistelivat itselleen 0-2 vierasvoiton ja nousivat 8 sarjakierroksen jälkeen sarjan piikkipaikalle.

Ottelussa kumpikaan joukkue ei esittänyt jalkapalloilullisia hienouksia, vaan pisteistä taisteltiin tyylipisteitä jakamatta. Hieman hermostuneen alun jälkeen Valkoiset siirtyivät puolen tunnin kohdalla 0-1 johtoon, kun Aappo Lyytikäisen kumuralaukaus painui BET-veskari Maliniemen ohitse painuen verkon perukoille. Muuten avausjaksolla ei liiemmin maalipaikoilla herkuteltu ja ottelu meni muutenkin enemmän kävelyksi sekä lukuisten harhasyöttöjen jakeluksi.

BET pääsi säikäyttämään kertaalleen ylärimalaukauksella, mutta sen lähemmäksi BET ei avauspuolikkaalla maalintekoa päässyt yrittämään.

Valkoisten maalissa torjui illan pelissä Jonne Toivonen, kun molemmat vakiomaalivahdit olivat reissussa ja hyvinhän Toivonen urakastaan selviytyi. Tuloksena nollapeli!!! Toivosellahan on vuosien takaa taustaa nimenomaan maalivahtina olemisesta aina divaritasolta myöten, joten aivan uuteen paikkaan miestä ei pistetty.

Toinen jakso jatkui melkeinpä ensimmäisen kaltaisena. BETin Heikki Seppälä pääsi yrittämään tasoitusta takatolpalta vapaasta paikasta, pistäen pallon kuitenkin maalin ohitse. Valkoiset pistivät hieman vauhtia peliinsä vaihtojen myötä ja varsinkin kentälle päässyt nuori Jussi Kolehmainen nousi nopeasti esille. Mies näytti esimerkkiä pistäen helpot pallot omille ja löytäen oivia ratkaisuja kentällä.

BETin pelin sekoitti lopullisesti Ville Väyrysen ulosajo parikymmentä minuuttia ennen ottelun loppua. Näin ollen odotettiin vain Valkoisten lopullista niittiä pelille ja se tulikin sitten yliajalla, jolloin Riku Venäläinen polki karkuun oikealta laidalta. Venäläisen keskitys löysi BETin rangaistusalueelta Matti Losoin ja Losoi jatkoi pallon päällään takaviistoon Kolehmaiselle, joka tykitti sen upeasti kuudentoista rajalta yläkulmaan. Oikea koulumaali Valkoisilta ja Kolehmaisen ensimmäinen Kufun paidassa.

Valkoisten valmennuskaksikko Sauli Tiilikainen - Sami Laine ei ollut peliesitykseen tyytyväinen ottelun päätyttyä; "Heikko peli meiltä. Nyt pitää saada tasoa nostettua rajusti ensi viikon kahteen jäljellä olevaan peliin. Osa jätkistä taitaa olla hieman jo lomatunnelmissa ja odotella tauon alkamista. Tässä on muutamat treenit aikaa pistää tempoa lisää pönttöön. Positiivista on kuitenkin se, että ammattiylpeydellä on saatu kerättyä pisteitä, vaikka peli ei ole aivan jengoillaan aina ollutkaan. Jokainen tietää pystyvänsä hiukan parantamaan omaa suoritustaan ja se riittää. Kiitti jätkät pisteistä!"

Valkoisten pelistä kertoo kuitenkin se, että jälleen oma maali saatiin pidettyä puhtaana, joten puolustuksen ja keskikentän yhteistyö toimi mukavasti. Hyökkäyssuuntaan mentäessä peli hieman yskähteli, eikä pieni kenttä sitä ainakaan helpottanut. Vaihdot piristivät mukavasti peliä ja Valkoisten ringin laajuus auttoi tilannetta. Tästä on varmasti apua myös tulevissa treeneissä ennen kahta tärkeää peliä ennen taukoa.

*** Riku Venäläinen
** Miikka Pasanen
* Jussi Kolehmainen

BET; Maliniemi, Kalle Lindgren(65 min Jari Kuha), Jari Autio(46 min Jussi Haapamäki), Ville Väyrynen(v+v=ua), Tero Mehtälä, Pekka Rundgren(81 min Tomi Issakainen), Miika Reittu(63 min Toni Sironen), Jaakko Sipinen, Toni Kinnunen, Jiri Kelonen, Heikki Seppälä

SC Kufu-98; Jonne Toivonen, Janne Pasanen(79 min Sami Laine), Riku Venäläinen, Miikka Pasanen, Sami Leskinen, Aaro Teittinen(57 min Ville Kraft), Aappo Lyytikäinen(86 min Matti Losoi), Joona Kemppainen, Jarkko Porokka(74 min Jarno Korva), Matti Heiskanen(63 min Jussi Kolehmainen), Viljo Väisänen. Vaihtoon; Jussi Hakomäki, Veli-Matti Ruponen

BET - SC Kufu-98 0-2(0-1)
31 min 0-1 Aappo Lyytikäinen
90+2 min 0-2 Jussi Kolehmainen

Valkoiset jatkavat pelejä viikon kuluttua ja ennen sarjataukoa saapuu Kuopioon ke 1.7 Äänekosken Huima. Ottelu alkaa tutusti klo 19.30 Rauhalahden viheriöllä.

Seuraava ottelu
SC Kufu-98
vs.
ToU