Valkoiset sarjakärkeen
Hyvällä asenteella Joensuuhun saapunut vierasjoukkue SC Kufu-98 nousi sarjakärkeen kellistettyään Kolmosen ennakkosuosikin SC Riverballin 0-3(0-1) lukemin.
Ottelu oli tasainen selvistä loppunumeroista huolimatta ja kentällä kohtasivatkin tämän hetken kaksi kovinta Kolmosen joukkuetta. SC Riverball oli ollut alkukaudesta voittamaton ja sillä olikin alla 5 peräkkäistä voittoa.
Itse ottelussa Valkoiset saivat tylsytettyä Riverballin hyökkäysrakennelmat jo keskialueella ja lisäksi onnistuivat omissa maalipaikoissaan kolmen maalin arvoisesti. Valkoisten tämän hetken rosterin vahvuutta kuvastaa myös se, että reissulta uupui useita aloituskokoonpanoonkin mahtuvia pelimiehiä vammojen vuoksi, mutta se ei kentällä näkynyt. Nyt saivat mahdollisuuden uudet miehet, jotka käyttivätkin tilaisuuden hyvin edukseen.
Ensimmäinen jakso oli tasaista pelailua keskikentällä, Riverball pääsi muutamaan "läheltä piti"-paikkaan, mutta Kufulaisten maalilla oman kautensa aloittanut Petri Kuikka oli ohittamaton tilanteissa. Aiemmissa peleissä esiintynyt Juho Kauppinen oli lepovuorossa ja nyt Kuikka käytti oman tilaisuutensa hyväkseen, eikä Kufulaisilla ole todellakaan ongelmia oman pään tolppien välissä; Kauppisella on 4 nollapeliä ja Kuikka avasi nyt oman nollapeli saldonsa!!
Avausmaali syntyi jakson lopulla, kun Valkoisten laitavaparia meni tutusti antamaan Sami Leskinen. Hänen kova kierteinen vetonsa poltteli kotijoukkueen maalilla olleen Lassi Hurskaisen käsiä ja irtopallon pisti Riverball-maalin verkon perukoille Valkoisten viime kauden maalikunkku Miikka Pasanen, 0-1 vieraille ja peli tauolle.
Toiselle jaksolle Riverball pyrki nostamaan oman pelinsä tempoa siinä erityisemmin kuitenkaan onnistumatta. Valkoisten laiturit Aappo Lyytikäinen sekä Aaro Teittinen tekivät jälleen lujasti töitä molempiin suuntiin ja helpottivat näin ollen Valkoisten puolustajien toimia. Varsinkin Lyytikäinen oli hurjassa juoksuvireessä ja tuntui, että mies jaksoi höyrytä läpi ottelun kansainvälisellä tempolla. Lyytikäisen paras ottelu tähän mennessä.
Tunnin kohdalla Valkoiset saivat hässäkän Riverballin maalille ja Jarkko Porokka tykitti lujaa rangaistusalueen rajalta. Pallo kimpoili lopulta Aaro Teittisen ulottuville ja hän sijoitti pallon jo hieman ratkaisevan tuntuisesti toistamiseen Riverballin maaliin, 0-2.
Vajaat 10 minuuttia ennen loppua Lyytikäinen kruunasi upean iltansa laukomalla volleykudin 16-rajalta Riverball-maaliin ohitse hölmistyneen Hurskaisen, jolla ei tilanteessa ollut mitään mahdollisuuksia torjua palloa. Tilanteessa Valkoiset vaihtoivat upeasti puolta oikealta vasemmalle Lyytikäiselle, jonka veto oli kliinisen tarkka.
Ottelun lopussa Riverballin miehet hieman tuskastuivat itselleen yllättävään tappiotilanteeseen ja Risto Peltonen kaatoi vielä läpiajossa olleen Lyytikäisen suoran punaisen kortin arvoisesti. Onneksi Lyytikäinen ei loukkaantunut tilanteessa.
Valkoisten valmentaja Laine hykerteli ottelun päätyttyä; "Pelattiin niin kuin oli sovittu, eikä meillä ollut pahemmin hätää. Peli oli tasaista ja molemmilla oli omat paikkansa ratkaista peli. Me käytettiin omat paikkamme ja taululla näkyy tulos. Jokainen kentällä ollut jätkä hoiti oman osuutensa mahtavasti ja kyllähän nyt peleissä näkyy se tempo, mikä me saadaan aikaiseksi treeneissäkin. Niin pelaat kuin treenaat. Peli kerrallaan silti jatketaan, turha tässä on mitään pilvilinnoja rakennella."
Valkoisista on vaikeaa nostaa ketään ylitse muiden; maalivahtipeli toimi hienosti, puolustus hoiti tonttinsa kiitettävästi ja keskikenttä tuki puolustusta sekä hyökkäystä. Kärjet pitivät tilaisuuden tullen palloa ylhäällä. Silti joitakin oli valittava ja tällä kertaa tähdet menivät;
*** Miikka Pasanen
** Joona Kemppainen
* Aappo Lyytikäinen
SC Riverball; Lassi Hurskainen, Eero Naakka, Mikko Määttänen, Iiro Kärkkäinen, Perttu Rytivaara, Markus Ihalainen, Jaakko Reponen, Jami Päivinen, Joona Vartiainen, Toni Tanninen(59 min Sami Ahonen), Raino Harinen(71 min Risto Peltonen)85 min ua
SC Kufu-98; Petri Kuikka, Miikka Pasanen, Ossi Voutilainen, Aappo Lyytikäinen, Matti Heiskanen, Aki Malinen(63 min Jussi Kolehmainen), Jonne Toivonen, Sami Leskinen, Aaro Teittinen(78 min Matti Losoi), Jarkko Porokka(88 min Sami Laine), Joona Kemppainen(v). Vaihtoon; Janne Pasanen
SC Riverball - SC Kufu-98 0-3, (0-1)
42 min 0-1 Miikka Pasanen
60 min 0-2 Aaro Teittinen
84 min 0-3 Aappo Lyytikäinen
SC Kufu-98 jatkaa pelejään ke 17.6 kotipelillä Jämsänkosken Ilvestä vastaan. Ottelu alkaa totutusti klo 19.30 Rauhalahden nurmella.