Valkoisten taival Cupissa päättyi
Joensuulainen SC Riverball koitui lopulta kuopiolaisen SC Kufu-98 Cup-junan pysäyttäjäksi kaudella 2009. Loppulukemat 0-3 eivät täysin kerro ottelun kulkua. Toki Riverball oli niin kova kuin ennalta ounasteltiin, mutta varsinkin avauspuolikkaalla kotijoukkueella oli omat paikkansa maalien tekoon. Kuitenkin SC Riverballin maalivahti Teemu Turtiainen oli tilanteissa mies paikallaan torjuen maalipaikat taidolla sekä tuurilla.
Ottelu lähti käyntiin hieman tunnustellen ja kentän sorapinta teki maassa pelaamisen hieman hankalaksi molemmille joukkueille. Selvästikin molempien joukkueiden pelitapa perustuu paljolti maan kautta pelaamiseen, joten maalipaikat olivat vähissä.
Ottelua oli pelattu reilu puoli tuntia, kun vierailijoiden liukas kärki Sami Ahonen pääsi nokatusten kotijoukkueen maalivahdin Juho Kauppisen kanssa, eikä jättänyt tilanteessa mitään mahdollisuuksia Kauppiselle, 0-1. Samoin lukemin tauolle.
Toisen jakson puolivälissä sama mies pääsi lisäämään Riverin johtoa 0-2:een. Aivan ottelun lopussa Jaakko Reponen pääsi kaunistelemaan taululle loppulukemat 0-3 tuomarin kellon näyttäessä jo täyttä aikaa. Näin ollen SC Riverball jatkaa Cupissa 5.kierrokselle, jonka arvonta suoritetaan 19.5.
Kotijoukkueen valmentajat Sauli Tiilikainen sekä Sami Laine kommentoivat ottelun jälkeen; "Näin päättyi tämän kevään Cup-taru. Olisi ollut kyllä mielenkiintoista päästä vielä tästä parista jatkoon ja jännätä seuraavaa vastustajaa. Kenttä teki pelistä hieman vaikeahkon molemmille joukkueille, mutta molemmathan joukkueet tästä kärsivät. Riverball oli juuri tuon verran parempi ja ansaitsi voittonsa. Sarjassa pyritään sitten tasaamaan tilit."
SC Kufu-98; Juho Kauppinen, Ossi Voutilainen, Riku Venäläinen, Ville Kraft(78 min Matti Losoi), Miikka Pasanen(70 min Jarkko Porokka(v)), Sami Leskinen, Aaro Teittinen, Jonne Toivonen, Aki Malinen, Joona Kemppainen, Matti Heiskanen(70 min Viljo Väisänen). Vaihtoon; Jussi Hakomäki, Sami Laine, Sauli Tiilikainen
SC Riverball; Teemu Turtiainen(v), Eero Naakka, Perttu Rytivaara, Iiro Kärkkäinen(v), Jami Päivinen, Jaakko Reponen, Sami Ahonen(v)(74 min Jussi Aarnio), Mikko Malinen, Joona Vartiainen(80 min Risto Peltonen), Raino Harinen(74 min Markus Ihalainen), Mikko Määttänen. Vaihtoon; Mika Auvinen, Markku Pirhonen
SC Kufu-98 - SC Riverball 0-3 (0-1)
36 min 0-1 Sami Ahonen
68 min 0-2 Ahonen
89 min 0-3 Jaakko Reponen