logo
Riverball JKKI - SC Kufu-98 5.4.2009(Joensuu)

Kufulaiset jatkoon Suomen Cupissa

Kuopiolainen SC Kufu-98 pelasi itsensä jatkoon Suomen Cupin 1.kierroksen ottelusta Riverballin JKKI-35 ikämiehiä vastaan 0-1 lukemin. Kufulaisten ainokaisen viimeisteli toisella jaksolla viime kauden maalitykki Miikka Pasanen, joka liiteli omissa korkeuksissaan päättäen Riku Venäläisen nami-passin Riverball JKKI:n maaliin.

Kufu oli liikkeellä varsin pienellä ryhmällä lukuisten harmillisten loukkaantumisten ja sairastelujen vuoksi. Mutta mukana oli kuitenkin kyvykkäitä ja motivoituneita pelaajia, joten lopulta jatkopaikka oli täysin ansaittu.

Ottelun avausjakso kulki varsin tasaisesti, Kufulaisille siunaantui muutama maalipaikka, mutta tällä kertaa kärkimiesten ruuti oli hieman kosteaa. Riverball JKKI:lla oli tulla muutama puolittainen karkujuoksu, mutta iän tuoma kankeus tuotti hankaluuksia ja Kufu-puolustus selvisi tilanteista säikähdyksellä.

Toiselle jaksolle Kufulaiset nostivat tempoa ja lopulta vajaan tunnin kohdalla "Basso" Pasanen näytti maalintekijän taitonsa tekemällä lopulta voittomaaliksi jääneen ottelun ainokaisen. Upean esityön maaliin teki siis paluumuuttaja Riku Venäläinen, joka kieputti upeasti iäkkään Riverball JKKI-puolustuksen säpäleiksi.

Heti maalin jälkeen "Bassolla" oli paikka toiseenkin osumaan, mutta tällä kertaa pusku painui yläristikkoon kimmoten siitä Riverball JKKI-joukkueen onneksi väljemmille vesille. Myös Jarno Korva pääsi omiin paikkoihinsa niistä kuitenkaan onnistumatta.

Kuten niin usein käy, kun omista paikoista ei tee maalia, niin sitten vastustajalle tulee omat paikkansa. Ensin Kufun Matti Heiskanen joutui vaihtoon jalkavammansa vuoksi, heti perään Janne Pasanen teloi kätensä huikean ilmalennon jälkeen ja kuinka ollakaan vierailijat olivat alimiehityksellä.

Riverball JKKI näki tilaisuutensa koittaneen, mutta Jonne Toivosen maaliviivapelastusta lukuunottamatta vierailijat puolustivat sen verran ryhdikkäästi, että Kufu-maalilla olleen Juho Kauppisen ei tarvinnut tällä kertaa venyä aivan huipputorjuntoihin. Muutama paha vapaapotkupaikka kotijoukkueelle tuli, mutta tällä kertaa yritykset kilpistyivät hyvin puolustaneeseen vierasjoukkueeseen tai viimeistään varmasti torjuneen Kauppisen syliin.

Sami Lainekin huokaisi ottelun jälkeen; "Olipas reissu Itä-rajalle. Onneksi sairastupa taitaa tyhjentyä seuraavaan Cupin peliin, niin saadaan rinkiin laajuutta. Vastustaja pelasi järkevästi ja näki kuinka joukkueessa oli paljon taitoa. Onneksi meillä jalat toimivat ja saatiin pistettyä liikettä ja painetta myös vastustajan pakkeihin. Syötöt olivat kyllä meillä hiukan hätäisiä ja näki kuinka kauden ensimmäisessä virallisessa pelissä oli enemmän vauhtia kuin järkeä. Hyvin jätkät yrittivät ja tulostahan tässä nyt vain haettiin. Parantamisen varaa jäi aikalailla ja siitä lähdetään ensi viikon peliin."

Kuopiolaisten parhaana palkittiin varmaa puolustuspeliä pelannut Jonne Toivonen, joka siis kertaalleen pelasti pallon pois kuopiolaisten maalilta. Muutenkin syötöt tuntuivat osuvan omille varsin usein. Puolustus toimi hyvin, samoin keskikentän prässipeli. Hyökkäyspelikin yritti mallikkaasti, vaikka tänään osumatarkkuus ei aivan kärkitasoa ollutkaan.

Kufulaiset jatkavat pelejään, Suomen Cupin 2.kierros ma 13.4 klo 16.00 JoPS/2-SC Kufu-98 samaisella Koillispuiston tekonurmella Joensuussa.

Riverball JKKI; Ville Turunen, Pekka Horttanainen(v), Teijo ?, Sampsa Jääskeläinen, Juha Kinnunen, Risto Karjalainen, Vesa Martiskainen, Pasi Iskanius, Kaj Koponen, Mika Aho, Kari Kokkonen. Vaihdosta kentälle;Harri Otva, Mika Kaijalainen, Sampo Moilanen, Vesa-Pekka Reponen

SC Kufu-98; Juho Kauppinen, Ossi Voutilainen(v), Janne Pasanen(v), Jonne Toivonen, Sami Laine, Aaro Teittinen, Matti Heiskanen(72 min Jussi Hakomäki), Riku Venäläinen, Matti Losoi, Miikka Pasanen(v), Jarno Korva

Riverball JKKI - SC Kufu-98 0-1, (0-0)
56 min 0-1 Miikka Pasanen

Seuraava ottelu
JIlves
vs.
SC Kufu-98
la 28.8(Jämsänkoski)