Kufulaiset taistellen voittoon
Siniset kävivät hakemassa kevätkierroksen viimeisessä koitoksessaan Joensuun JIPPO/2:lta täyden pistesaaliin, mutta helpolla voitto ei irronnut. Hieman varamiehisellä kokoonpanolla matkassa ollut kuopiolaisjoukkue kuitenkin taisteli miehekkäästi ottelun alkua lukuunottamatta ja anasaitsi voittonsa.
Ottelu alkoi JIPPO/2:n rynnistyksellä ja ensimmäisen kerran palloa kaivettiin Kufu-maalivahti Heikki Lambergin takaa jo pelin 6. minuutilla.
Tästäkään Kufulaiset eivät meinanneet toipua vaan palloa kolisuteltiin vielä pariin kertaan Sinisten maalikehikoissa, kuitenkaan lisäosumia ei kuopiolaisten onneksi tullut. Pikkuhiljaa pelin edetessä Sinisetkin saivat palloa hallintaansa ja keskikentän tulokkaina uurastaneet Aaro Teittinen sekä Matti Losoikin näyttivät taistelevansa aloituskokoonpanon paikasta. Sen verran mukavasti pojat antoivat näyttöjä pelin aikana.
Myös kentälle vaihdosta tulleet Raimo Kariniemi sekä pelaaja-valmentaja Sauli Tiilikainen täyttivät oman ruotunsa.
Ensimmäisen jakson lopulla Siniset saivat vaparin läheltä JIPPO/2 maalia. Vaparia asettui antamaan kokenut Janne Savolainen, jonka kova keskitys aivan JIPPO/2-maalin tuntumaan oli jo tavoittamassa Miikka Pasasta. Väliin ennätti kuitenkin JIPPO/2:n Matti Määttänen, mutta hänen ohjauksensa painui kuitenkin omaan maaliin. Näin tauolle 1-1 tasatilanteessa.
Toiselle jaksolle valmentaja Sauli Tiilikainen keitti sellaiset liemet, että puolustusta tiivistettiin ja haettiin enemmän vastaiskuilla tilanteita.
Taktiikka toimikin, sillä 75 minuutilla Miikka Pasanen sai karvattua pallon JIPPO/2:n puolustukselta ja lisäksi JIPPO/2: maalivahdin suosiollisella avustuksella pallo oli toistamiseen joensuulaismaalissa. Ja jotta taktiikka olisi täydellinen, niin jakson lopulla Tiilikainen kävi itse syöttämässä Pasasen läpiajoon, jonka hän päättikin tyylikkäästi maaliin.
Taistelun tauottua Tiilikainen hykerteli tyytyväisenä lopputulosta. "Hieman epävarmoin mielin lähdin Kuopiosta, mutta kentälle päästyämme olin varma, että pisteet otamme mukaamme Kuopioon. Olen ylpeä kavereista, ketkä olivat mukana. Toivottavasti tämä tuo lisää taistelua pelipaikoista, sillä niin monta "avauksen" kaveria puuttui nyt pelistä. Toisaalta, nyt ne "avauksen paikat" ovat uusjaossa tulevaa peliä ajatellen. Puolustus ja keskikenttä toimivat jälleen tiiviisti paketissa, josta olen ylpeä. Toivottavasti sama tahti jatkuu jatkossakin."
Sinisistä on vaikeaa nostaa ketään ylitse muiden. Kaikki olivat onnistujia, sillä tämä oli sananmukaisesti joukkueena otettu voitto. Poissaoloja oli paljon, mutta tilalle vaan nousee kuin Fenix-lintu tuhkasta aina vaan uusia onnistuneita pelaajakokeiluja.
Tulevana perjantaina Kufulaiset kohtaavat kesäkierroksen ensimmäisesssä ottelussaan Warkaus JK/2:n, jolle Siniset ovat kärsineet kauden ainoan tappionsa. Luvassa ei siis voi olla ainakaan ylimielisyyttä, vaikkakin Varkautelaisten kausi on sujunut aallokkomaisesti seilaten. Ottelu alkaa pe 13.6 klo 19.30 tutulla Rauhalahden nurmella.
JIPPO/2; Peetu Lehmus, Olli Muttonen, Tero Asikainen, Sauli Kettunen, Sami Laatikainen, Pyry Pirhonen, Jussi Halonen(v), Dirgin Vladislav(v), Arttu Pietilä(46 min Olli Pirskanen), Matti Määttänen(46 min Johannes Mononen), Adeaqqye Cerson Anioni(46 min Timo Voutilainen)
SC Kufu-98; Heikki Lamberg, Janne Pasanen, Ossi Voutilainen, Ville Kraft(88 min Sauli Tiilikainen), Sami Leskinen, Miikka Pasanen, Janne Savolainen, Matti Losoi(73 min Raimo Kariniemi), Sami Ahonen, Viljo Väisänen, Aaro Teittinen.
JIPPO/2 -- SC Kufu-98 1-3, (1-1)
6 min 1-0 Sami Laatikainen
45 min 1-1 oma maali
75 min 1-2 Miikka Pasanen
90 min 1-3 Miikka Pasanen