logo
Zulimanit - SC Kufu-98 30.5.2008(Magnum areena)

Siniset jälleen tasapeliin

Kolmosen kärkipeliin lukeutunut kuopiolaisten Zulujen ja Kufun kohtaaminen päättyi 2-2 tasapeliin. Ottelu tarjosi maaleja, suuria tunteita, paljon tilanteita ja osin myös virheiden kyllästämää peliä.

Zulimanit tulivat paremmin hereillä peliin ja saivat pallon hallinnan ensimmäisen vartin ajan.

Kufulaisista pelin joutui jättämään aivan alkuminuuteilla harmittavasti loukkaantunut Sami "Velli" Leskinen, joka onkin pelannut vahvan alkukauden "Sinisten" alakerrassa. Vaihdosta peliin kuitenkin tuli myös mukavasti alkukaudella esiintynyt Janne Pasanen ja hän saikin paikattua "Vellin" pelillisen aukon alakerrassa. Tästä osoituksena oli Jannen upea keskitys maalille vajaan puolen tunnin kohdalla, josta Kolmosen maalitilaston kärjessä heiluva Miikka Pasanen pääsi nikkamaan 0-1 johdon Kufulaisille.

Tämä johto pitikin tauolle saakka, sen verran varmasti molempien joukkueiden puolustukset pelasivat jakson lopun.

Toiselle jaksolle Zulut tulivat jälleen ryminällä Kufulaisten tarkkaillessa tilannetta. Zulujen tasoitus näki sitten päivänvalon, kun hieman liian itsevarmasti pallon kanssa pyöritellyt Kufu-pakki Ossi Voutilainen menetti pallon 30 metrissä Tommo Toroille, joka näytti upeaa laukaisurepertuaariaan upottamalla vastustamattomalla kaukolaukauksella pallon takanurkkaan Kufu-veskari Heikki Lambergin ohitse. Tilanteeksi 1-1.

Kufulaiset saivat kuitenkin keskikentän hallinnan pikkuhiljaa itselleen ja saivat lyötyä painetta Zulujen puolustukseen. Yhden tilaisuuden sitten haistoi Juho Heikkinen, joka riisti pallon ja karkasi tekemään "Sinisille" 1-2 johdon pari minuuttia Zulujen tasoituksen jälkeen.

Tämän piti jo riittää pelin ratkaisuksi, sillä Kufulaiset saivat eliminoitua Zulujen monivuotisen voimakaksikon Jaakko Pulkkinen--Juha Rannanheimo melkeinpä täysin pimentoon ilman maalipaikkoja.

Kuitenkin esille nousi Zulujen nuorempi sukupolvi ja toppari Tuomas Hippi, joka käytti hyväkseen Kufun Lambergin totaalisen virhearvioinnin omalla maalillaan. Näin loppunumeroiksi 2-2 ja molempien pistelaariin 1 piste.

Kufun pelaajavalmentaja Sami Laine puhisi ottelun jälkeen pettymystään, jälleen tulossa olleen täyden pistepotin perään.

"Keskittymisemme ei kestä vielä täyttä peliaikaa ja myös muutamien pelaajien kunto kaipaa kohennusta. Täysi tunnustus hyvälle vastustajalle. Nyt pidetään viikonloppu huilia ja jatketaan kovilla treeneillä ensi viikolla. Tällöin on kova peli tiedossa Joensuussa."

"Sinisistä" edukseen nousi jälleen keskikentän kaksikkona pyörinyt Janne Savolainen--Roni Helmi, joiden molempien taitotaso kestää vertailun Kolmosen tasolla. Tosin Helmen kunto kaipaa selvästi kohennusta ja varsinkin toisella jaksolla jalkoja alkoi jo painaa. Miikka Pasanen kärjessä teki jälleen lujasti töitä ja puolustus paria kohtalokasta nukahdusta lukuunottamatta onnistui hyvin.

Kufun pelit jatkuvat la 7.6 klo 18 Joensuussa, jolloin vastaan asettuu JIPPO/2 joukkue. Joukkue koostuu nuoremmista pelaajista, tosin mukana saattaa olla myös Ykkösjoukkueen pelaajiakin.

Zulimanit; Marko Ryhänen, Ville Pesonen, Tuomas Hippi, Petri Marttila, Henri Miettinen(46 min Olli-Pekka Ojala), Juha Rannanheimo, Jani Turunen(72 min Kalle Hirvonen), Antti Tiirikainen(86 min Petteri Ovaska), Tommo Toroi(80 min Lauri Tulla), Jarmo Kauppinen(46 min Teemu Honkonen(v)), Jaakko Pulkkinen.

SC Kufu-98; Heikki Lamberg, Sami Ahonen, Miikka Pasanen, Ossi Voutilainen, Sami Leskinen(8 min Janne Pasanen), Janne Savolainen, Juho Heikkinen(61 min Petri Koistinen), Jonne Toivonen, Roni Helmi(81 min Markus Rannankari), Aake Korkelainen(71 min Toni Kauppinen), Viljo Väisänen.

Zulimanit -- SC Kufu-98 2-2, (0-1)
27 min 0-1 Miikka Pasanen
52 min 1-1 Tommo Toroi
59 min 1-2 Juho Heikkinen
72 min 2-2 Tuomas Hippi

Seuraava ottelu
VS.

Perjantai 27.8 klo 20:00