logo
Warkaus JK/2 - SC Kufu-98 2.5.2008(Varkaus)

Kufulaiset räksyttivät itsensä tappioon Varkaudessa

Lyhyesti lienee virsi kaunis; sama voisi päteä illan peliin Varkaudessa. Oikeastaan kaikki mikä voi mennä pieleen, meni juuri WJK/2-Kufu pelissä. Varkaus on ollut iäti hankala paikka kufulaisille pelata ja vuosien saatossa pistetili ei ole juurikaan näiltä reissuilta kasvanut. Näin ei käynyt myöskään tänä vuonna, vaan nuorekas WJK/2-joukkue otti pisteet itselleen 2-1 lukemin.

Kufulaisista on vaikeaa nostaa ketään ylitse muiden, sillä niin tasaisen huonosti joukkue kentällä esiintyi. Maalitilastoihin pääsi jälleen kerran Petri Koistinen, joka pääsi tuikkaamaan kavennuksen 5 minuuttia ennen loppua.

Näin jäätiin ilman pisteitä ja niiden metsästys jatkuu ensi perjantaina Riverballia vastaan. Riverball on ollut myös vuosien saatossa hankala vastustaja, sillä Kufulaiset ovat onnistuneet nipistämään joukkueelta vain yhden tasapelipisteen parisen vuotta sitten. Sen jälkeen on ollut tuloksina rökäletappiota, joten mahdollisuus ei ole kuin parantaa peliä.

Warkaus JK/2; Juho Ryynänen, Jukka Rantanen(46 min Adriel Rodriques(v)), Esa Ikonen, Tomi Alho(v)(23 min Joni Rouvinen), Ville Hämäläinen, Lasse Karppinen, Jarno Huupponen(64 min Santtu Alikoski), Eetu Manninen, Sami Immonen, Miko Pirinen, Miika Lehvonen.

SC Kufu-98; Heikki Lamberg, Miikka Pasanen, Janne Pasanen, Ville Kraft(v)(78 min Matti Losoi), Sami Leskinen, Juho Heikkinen, Mikko Puuronen(v)(63 min Toni Kauppinen), Viljo Väisänen(v), Roni Helmi(v), Petri Koistinen, Tino Helmi(64 min Sauli Tiilikainen).

Warkaus JK/2 - SC Kufu-98 2-1 (1-0)
19 min 1-0 Ville Hämäläinen
52 min 2-0 Joni Rouvinen
84 min 2-1 Petri Koistinen

Seuraava ottelu
VS.

Perjantai 27.8 klo 20:00